Lymen tauti


Tämä kappale on suomennettu brittiläisen ME Associationin kliinikon oppaasta. Alkuperäinen englanninkielinen opas kokonaisuudessaan on tilattavissa linkistä:

ME Association: ME/CFS/PVFS – An Exploration of the Key Clinical Issues (Purple Book), päivitetään vuosittain, hinta 15,5 £)


Medical Defence Union on varoittanut lääkäreitä Lymen taudin leviämisestä. Sen aiheuttaja on Borrelia burgdorferi, joka leviää ihmiseen puutiaisen välityksellä. Kaikki eivät kuitenkaan edes muista, että heillä olisi ollut puremaa. Tartuntaa levittäviä puutiaisia on yleisimmin metsä- ja nummimaastossa ja sellaisilla alueilla kuten Exmoor, Lake District, New Forest, Yorkshiren nummet ja Skotlannin ylängöt. Tartunnan merkkinä voi olla hitaasti leviävä paikallinen punertava ihottuma (erythema migrans) pureman kohdalla. Se ilmestyy normaalisti 5-15 päivän sisällä. Muihin aikaisiin oireisiin kuuluvat suurentuneet imusolmukkeet ja flunssantapaiset oireet. Laboratoriotutkimuksia tulisi aina suorittaa, jos puutiasvälittäisiä sairauksia on syytä epäillä, sillä kun sairaus diagnosoidaan aikaisin, hoitotulos on yleensä hyvä. Hoitamattomana Lymen tauti aiheuttaa vakavia sydän-, nivel- ja neurologisia komplikaatioita.Hoidettujen neuroborrelioosipotilaiden likvorissa on ME/CFS-potilaista eroavia proteiinilöydöksissä, jotka näyttäisivät erottavan nämä sairaudet toisistaan (Schutzer ym. 2011).


Lymen taudin väärä diagnoosi

Perusteltu huoli kuitenkin on, että Lymen tauti saatetaan ylidiagnosoida ja hoitaa epäasianmukaisesti. Retrospektiivinen tapaustutkimus kertoo, kuinka 115 aikuisella oltiin epäilty Lymen tautia, mutta tartuntatautien klinikalla voitiin todeta, että vähemmistöllä oli Lymen tauti, yhdellä kolmasosalla oli ME/CFS, ja yhdellä kolmasosalla oli epäspesifinen diagnoosi (Cottle ym. 2012). Ainakin 53 tarpeetonta antibioottikuuria oli siis määrätty.

Lymen taudin diagnostiikkapalvelut

Lymen taudin diagnostiikkapalvelujen päivityksessä (Chief Medical Officer’s Update 2009) varoitettiin yksityisten tahojen (eli ei-NHS) tarjoamien testien tarkkuudesta ja niistä johtuvista vääristä diagnooseista. Lausunto löytyy MEA:n verkkosivuilta:

http://www.meassociation.org.uk/2009/10/lyme-disease-and-mecfs/

Lymen tauti diagnosoidaan yleensä serologialla. RIPL (Rare and Imported Pathogens Laboratory) käyttää kaksivaiheista (two-tier) testausmenetelmää: C6-antigeenipohjaisen ELISA:n seulonta (IgG ja lgM) joka vahvistetaan Western blot:illa (IgG ja IgM). PCR on myös saatavilla ja voi olla käyttökelpoinen nivelnesteen ja biopsioiden testauksessa. Sen herkkyys on likvorissa huono ja siksi aivo-ydinnesteen tutkimiseen suositellaan ensisijaisesti vasta-ainetestejä. Veren PCR:ää ei yleensä suoriteta, sillä bakteremian kesto on lyhyt.

ME Associationilla on uusi potilastiedote Lymen taudista.

American Centers for Disease Control and Prevention-sivustolla on luettelo Lymen tautiin liittyvistä usein kysytyistä kysymyksistä:

http://www.cdc.gov/lyme/faq/