6.6.4 Kahtena peräkkäisenä päivänä tehty spiroergometria


Tämä kappale on suomennettu brittiläisen ME Associationin kliinikon oppaasta. Alkuperäinen englanninkielinen opas kokonaisuudessaan on tilattavissa linkistä:

ME Association: ME/CFS/PVFS – An Exploration of the Key Clinical Issues (Purple Book), päivitetään vuosittain, hinta 15,5 £)


Snell ym. (2013) ja VanNess ym. (2003) suorittamat ja Keller ym. (2014) toistamat liikuntafysiologiset tutkimukset osoittavat,  että kahden päivän  kliininen spiroergometria (CPET, Cardiopulmonary Exercise Test) on protokolla, jonka avulla voidaan objetiivisesti todentaa ME/CFS:ään esiintyvää rasituksen jälkeistä huonovointisuutta (PEM-oiretta) ja että koe voisi toimia diagnostisena biomarkkerina. ME/CFS-potilaiden suorituskyky on tyydyttävä tai jopa hyvä ensimmäisenä päivänä, mutta toisena päivänä fyysinen suorituskyky on heikentynyt eivätkä he kykene toistamaan ensimmäisen päivän suoritusta.

Spiroergometrian perusteet:

  • kaksi identtistä testiä, 24 tunnin välein
  • hengityskaasujen vaihdunnan mittaus
  • suorituskyvyn tarkka mittaus kuntopyörän eli ergometrin avulla.

Tämä menetelmä paljastaa tilastollisesti merkitsevän suorituskyvyn aleneman tutkimuksen toisena päivänä:

  • teho anaerobisella kynnyksellä (ns. ventilatorinen kynnys)
  • saavutettu teho
  • hapenkulutus anaerobisella kynnyksellä
  • maksimaalinen hapenottokyky

Yhden ainoan spiroergometrian tulokset voidaan tulkita virheellisesti potilaan huonoksi yleiskunnoksi, mikä voi johtaa määräämään hänelle liikuntaa, joka on sopimatonta tai jopa haitallista ME/CFS-potilaille. Kaksipäiväisen spiroergometrian objektiivisella tulosprofiililla (ml.  objektiivisesti maksimaalisen suorituksen mittarit) vältytään itse-arvioinnin harhalta ja epävarmuudelta onko ponnistus ollut suurin mahdollinen. Toisin sanoen testissä ei voi huijata. Tulokset tukevat myös vahvaa ja johdonmukaista potilaiden kokemusperäistä näyttöä sopimattomien harjoitteluohjelmien haitoista.

Hodges ym. (2017) vertaili fysiologisia vasteita ME/CFS-potilailla, MS-potilailla ja terveillä verrokeilla kahden perättäisen rasitustestin jälkeen. Osallistujat suorittivat porrastetun maksimaalisen spiroergometriatestin ensimmäisenä päivänä ja taas 24 tuntia myöhemmin. Syketaajuus (HR), verenpaine (BP), havaittu rasitus (RPE), hapenkulutus (VO2), hiilidioksidin tuotanto ja suorituskyky (WL) mitattiin. Data-analyysin menetelmillä tutkittiin näitä vasteita sekä anaerobisella kynnyksellä (AT) että maksimaalisen suorituksen (PWR, Peak Work Rate) aikana. Toisena päivänä sekä ME/CFS- että MS-potilaiden suorituskyky oli huomattavasti pienempi kuin terveillä verrokeilla. Toisena päivänä huomattavia eroja ilmeni ME/CFS-potilaiden ja vertailuryhmän suorituskyvyn välillä. ME/CFS-potilaiden suorituskyky ja syketaajuus pienenivät ja hapenkulutus kasvoi. Verrokeilla taas kaikki nämä muuttujat kasvoivat.  MS-potilaiden suorituskyky oli pienempi kuin verrokkien molempina tutkimuspäivinä, mutta he kykenivät parempaan tehontuottoon toisena päivänä kuin ensimmäisenä, kuten vertailuryhmäkin. Johtopäätös: Tulokset osoittavat, että rasituskokeella on erilainen fysiologinen vaste MS:ssä ja ME/CFS:ssä, mikä osoittaa toistuvan spiroergometrian olevan luotettava menetelmä näiden väsyttävien sairauksien erotteluun toisistaan.

 

Lähdeluettelo:

Hodges LD, et al. (2017) Physiological measures in participants with chronic fatigue syndrome, multiple sclerosis and healthy controls following repeated exercise: a pilot study. Clinical Physiology and Functional Imaging. Link: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28782878

Keller BA, et al. (2014) Inability of myalgic encephalomyelitis/chronic fatigue syndrome
patients to reproduce VO2peak indicates functional impairment. Journal of Translational
Medicine 12: 104. Link: https://translationalmedicine.biomedcentral.com/articles/10.1186/1479-5876-12-104

Snell CR, et al. (2013) Discriminative Validity of Metabolic and Workload Measurements for Identifying People with Chronic Fatigue Syndrome. Physical Therapy 93(11): 1484-1492. Link: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23813081

VanNess JM, et al. (2003) Subclassifying Chronic Fatigue Syndrome through Exercise Testing. Medicine & Science in Sports & Exercise 35(6): 908-913. Link:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12783037